Lukijat

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sisustusneuvontaa kulttuurimaisemassa




 


Eilen saimme mekin täällä Pirkanmaalla nauttia vihdoin kauniista ja lämpimästä kesäpäivästä. Itse pääsin katselemaan  myös Vanajaveden rantojen kauneutta Sääksmäelletyökaverini kesäpaikalle. Tein hänen pikkumökkiinsä pienen pintaremonttisuunnitelman. Kohde on haasteellinen, koska sillä on myös kulttuurihistoriallista arvoa, vaikka kyseessä ei olekaan suojelukohde. Uskon, että suunnitelmani miellytti kovasti, ainakin maalikauppaan sieltä kiirehdittiin, tosin mutkan kautta! 


Alkuperäinen mökki on rakennettu joskus 1920-luvulla ja sitä on laajennettu myöhemmin useaan otteeseen, pohja on nyt lähes plusmerkin muotoinen.  Onneksi kuitenkaan 70-luvulla ei ole tehty mitään lämpöremonttia ja rakennus on säilynyt terveenä! Sisältä löytyi kauniita ja myös ei niin kauniita esineitä, mutta historian havinan saattoi oikein kuulla ja aistia. Vanhat esineet säilytetään ja jos kunnostustarvetta on työ teetetään ammattilaisella. Toivon, että historian havinan voi kuulla myös pintaremontin jälkeenkin!


                                         Vanha kattovalaisin.  Mitä tälle voisi tehdä vai tarvitseeko tehdä mitään?

Näissä mietteissä viikonloppua viettämään!




torstai 28. kesäkuuta 2012

Pajutilalla Kangasalla



Pajutilan sisustustuotteita ja muuta nähtävää

Korivalaisin sopii kesämökille ja kaupunkikotiin.


Mummolan vintiltä löytynee pitsiliinan voi ripustaa myös verhoksi.



Romanttinen tuoli romanttisessa pajumajassa.






Pelargoniat akkunalla, kaunista.



Omia käden töitä tältä kesältä



Juhannuskimppu kesäpäivänliljasta ja metsäkurejepolvesta.


Marketta-pitsimatto, halkaisija n. 90 cm, valmistettu trikookuteesta.



Juhannusruusu-matto, halkasija n. 80 cm, valmistettu trikookuteesta.
Mattoja voi myöhemmin tilata minulta sopuhintaan. Valmistan mattoja tilauksesta muiden töiden ohessa ja käsieni ja hartioideni kunnon mukaan.
Hei, tältä erää! Aurinkoisia ilmoja odotellen!  LeenaKoo

Tervetuloa blogiini!

Huolimatta kesäistä ja lintujen laulusta pihalla, tai ehkä juuri siitä johtuen, blogini nimi on hyvin talvisen kuuloinen. Lämpöasteita ulkona on tuskin 15 ja varpaitani palelee. Onneksi kotona sisällä on lämmin, varsinkin kun kaappistani pursuaa villasukkia ja -paitoja. Kirjoittelen tähän blogiini kotoilusta, sisustuksesta, käsitöistä, lukemistani hyvistä kirjoista, musiikista ja kuvataiteista. Unohtaa ei sovi kotini lemmikkejäkään.