Tänään kiirehdin auringon noustessa lenkille. Mikäpä oli taas lenkkeilessä upeassa aamuruskossa järvenrannalla pikkupakkasessa.
Tämän lenkkipolkuni varrella olevan talventörröttäjän olen ikuistanut useita kertoja, tänään aamuaurinko teki siitä purppuransävyisen.
Koko taivaanranta hehkui keltaisen ja oranssin sävyisenä. Vesisade oli sulattanut jäältä lumet ja myrsky tuiskuttanut loputkin pois.
Tässä lenkkikaverin Urpo-herra punaisessa talvitakissaan.
Lauantaina Sunnuntailla
Tänään oli leivontapäivä. Tavoitteena oli tehdä jouluksi karjalanpiirakoita aviomieheni kanssa ja piparitarpeetkin olivat odottaneet kaapissa muutaman päivän.
Tästä se sitten alkoi urakka: Sunnuntai ja Sunnuntai sekä piirakkapulikka.
Viisikymmentä karjalanpiirakkaa syntyi suitsait sukkelaan yhdessä tehden. Mieheni ajeli riitävän ohuet kakkarat ja minä levitin puuron, ummistelin piirakat ja paistoin. Voitelen piirakat vasta juuri ennen ruokailua perinteisesti voi-vesi-suola -seoksella. Äitini lapsuudestani saakka jakamat opit ovat olleet korvaamattomia, tuskin näitä muutoin tulisi tehtyä.
Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...
Sitten piparitaikinan tekoon, ohjeen joulupipareihini olen saanut anopiltani. Pian keittiössäni tuoksui neilikalta, inkivääriltä, kanelilta ja siirapilta. Tuli tunne, että pianhan on joulu.
Leivontamargariini sai korvata voin, notkeus ja helppo käsiteltävyys ovat huomattavia etuja. Joulupiparitaikina tehdään tietysti punaisessa kulhossa.
Taikinan sekoituksessa tulee upeita sävyjä, tuoksuja ja tunteita.
Lopuksi taikina saa jäähtyä jääkaapissa ainakin yhden yön...toivottavasti piparitaikinahiiri ei syö kaikkea, että saamme täksikin jouluksi pipareita.
Ja lopuksi: Kyllä, piparintuoksu kuuluu ehdottomasti jouluuni. Piparintuoksua sinullekin!
